Perinteistä ja paperista joulunajan iloa Muumimuseossa!

Nuoret tutkivat ihailevasti joulukuusiaiheista kuvaelmaa.

Joulunaika kiireineen kietoo meidät taas pauloihinsa ja pysähtyminen, niin tarpeellista kuin se olisikin, tuntuu mahdottomalta. Muumimuseon rauhallisessa tunnelmassa se onnistuu. Maailman melskeiltä suojassa Muumimuseossa hiljennytään kuuntelemaan Tove Janssonin lämminhenkistä Kuusi-novellia, ja Ateljeessa valmistetaan erityisen upeita kuusenkoristeita!

Kaikkihan me tiedämme, etteivät muumit vietä joulua, vaan nukkuvat talviunta vatsa täynnä havunneulasia. Kuitenkin Kuusi-novellissa muumiperhe yhtäkkiä huomaa olevansa keskellä ihmeellistä jouluhärdelliä. Tarinassa ihmetellään tovemaisen myötätuntoisesti jouluvalmisteluiden hulinaa, ja tarinan lopuksi hiljennytään miettimään joulun sydäntä: lämpöä ja välittämistä. Pienen ääneenlukutuokion ajan itse kunkin, lapsen ja aikuisen, mieli saa levähtää ennen kuin taas seuraavat vilinät ja vilskeet ottavat valtaansa.

Vilinää ja vilskettä on kuitenkin Muumimuseon Ateljeessa, jossa tänä vuonna tehdään joulukoristeita kierrätyspaperista. Paperisilla koristeilla on pitkä historia joulukuusen oksilla, ja erilaisia malleja on loppumattomasti perinteisistä paperiketjuista monimutkaisiin tähtiviritelmiin. Tänä vuonna Ateljeen työpajassa loihditaan hylättyjen kirjojen sivuista mitä hienoimpia perinteisiä ja moderneja kuusenkoristeita – tietysti tyylikkäällä muumitwistillä!

Kuusi-novellin lukutuokiot 30.11.–22.12.24la klo 14 suomeksisu klo 14 suomeksi ja klo 15 englanniksi27.12.24–4.1.25joka päivä klo 14 suomeksi ja klo 15 englanniksiKesto noin 20 min. Tuokio sisältyy pääsylipun hintaan. (Joulunaikaan lukutuokiot yleisöopastusten sijaan.)

Kierrätyskirjasta kuusenkoristeeksi -joulupaja Ateljeessa30.11.-22.12.24 päivittäin klo 12–16 (museon aukiolopäivinä)välipäivinä 27.12.24-4.1.25 koko päivän (museon aukiolopäivinä)Ohjattu joulupaja sopii kaikenikäisille ja sisältyy pääsylipun hintaan.

Teksti: Minna Honkasalo
Kuvat: Heidi Mäenpää